Arvomeklarien hallituksen pj. Jari Salmi on kahden operaation veteraani

Arvomeklarit - Yritysten vakuutusten kilpailutus - yritysvakutuukset

Vakuutusmeklari Jari Salmi työpaikallaan. Miehen kädessä on Libanonista muistoksi saatu kilpi.

Jari Salmi, 50, on hyvä esimerkki siitä, että suomalaisia rauhanturvaajia on mukana yhteiskunnan kaikilla tasoilla ja usein myös vastuullisissa positioissa. Libanonissa ja Makedoniassa 1990-luvulla operaatiossa ollut Salmi on vakuutusmeklariyritys Arvomeklarit Oy:n osakas ja hallituksen puheenjohtaja, mitä tehtävää hän hoitaa vakuutusmeklarin töiden ohessa. Aiemmin Salmi työskenteli vakuutusyhtiö If:ssä 20 vuoden ajan yritysvakuuttamisen asiantuntijana.

– Vakuutusmeklaritöiden lisäksi olemme erikoistuneet riskien hallintaan. Työ keskittyy pitkälti asiakkaiden kustannusten ja ratkaisujen tehostamiseen. Asiakkaille tarjotaan aina yhteyshenkilö, joka hoitaa koko paketin, Salmi selvittää.

– Meidän tehtävämme on hakea punainen lanka, mitä asiakas tarvitsee, miten asiakas saa aina oikean korvauksen. Näin asiakas voi keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa. Oleellista on myös se, että asiakkaalla on aina markkinahintainen vakuutusturva, hän jatkaa.

– Olemme nuorekas, dynaaminen, uudistuva ja moderni vakuutusmeklariyritys, joka haluaa erottua joukosta. Missään nimessä emme halua olla konservatiivinen, painottaa vakuutusmeklarin arkiseen asuun eli mustaan pukuun sonnustautunut Salmi.

Paperit sisään heti, kun luokka nousi

Palataan ajassa 30 vuotta taaksepäin eli 1980-luvun loppuun. Paljasjalkahelsinkiläinen Jari Salmi löytää itsensä varusmiespalveluksesta Savon Prikaatista. SM-tason karatekan toive laskuvarjojääkärikouluun pääsemisestä oli kaatunut toisen silmän heikompaan näkökykyyn.

– Kävin aliupseerikoulun, mutta kotiuduin poikkeuksellisesti jo kahdeksan kuukauden palveluksen jälkeen. Polven rasitusvamma esti täysipainoisen osallistumisen ja se oli siinä.

– Kelpoisuusluokka tippui polvivamman takia A ykkösestä B-luokkaan, mutta polvi parani luokkakin nousi takaisin ortopedilta saadun lausunnon ja kahden reserviupseerin antaman puollon jälkeen, muistaa Salmi.

– Onneksi nousi, sillä muuten olisi haave rauhanturvaajaksi lähtemisestä jäänyt pelkäksi haaveeksi. Pistin hakupaperit sisään samana päivänä, kun luokka nousi. Yhtenä kimmokkeena oli sekin, että Suomessa oli siihen aikaan lama pahimmillaan ja työpaikat vastaavasti kortilla, hän kertaa.

Hieno elämänkokemus nuorelle miehelle

Jari Salmi oli hakeutunut jo Namibian operaatioon, mutta vasta huhtikuussa 1992 tärppäsi. Salmi palveli Libanonissa neljä ensimmäistä kuukautta asemilla 9/38 ja 9/33 eli Maailmanlopussa, kunnes kutsu kävi irlantilaisten johtamaan UNIFIL:n komentajan vahvistusjoukkoon eli FMR:ään. Siellä meni seuraava vuosi.

– Näin jälkikäteen voi tiivistää, että reilu vuosi Libanonissa oli nuorelle miehelle erinomainen elämänkokemus, joka antoi myös hyvän pesämunan ensimmäisen oman asunnon hankintaan. Meitä oli monikansallisessa FMR:ssä parikymmentä suomalaista ja yhteyttä pidetään edelleen aktiivisesti.

– Viimeksi oltiin porukalla yhdessä Tallinnassa ja laihialaisen Tomi Mäkelän, raumalaisen Henri Hukkasen ja kellokoskelaisen Mikko Partasen kanssa ollaan enemmänkin kontaktissa, ilmoittaa Salmi.

Salmi sanoo lähteneensä Libanoniin suurin odotuksin ja mukana oli myös aitoa halua vaikuttaa maailmanauhaan. Paikan päällä hän tajusi varsin pian olevansa vain pieni pisara meressä ilman konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia.

– Suomalaisella rynnäkkökiväärillä ei olisi ollut paljoakaan virkaa, kun Israelin puolella käytössä oli F-14 Tomcat-hävittäjiä ja Merkava-panssareita.

Kuolema päivää ennen mitaliparaatia

Hälytyksiä FMR:lle tuli keskimäärin parin viikon välein. Pahimmaksi kokemuksekseen Jari Salmi nostaa kahden päivän komennuksen Irlannin pataljoonan alueelle.

– Hezbollah oli vetänyt vauhdilla irlantilaisten tsekkarista läpi ja ampunut kaksi irlantilaista. Kavereilla olisi ollut seuraavana päivänä mitaliparaati ja tunnelma leirissä oli arvatenkin matalalla. Haimme syyllisiä yöllä, mutta tuloksetta. Seuraavana päivänä Israel sitten pommitti lähialuetta ja siinä tuli ikävä kyllä siviiliuhrejakin.

– Välillä tuli kranaatinsirpaleita meidänkin leiriimme ja pestin loppupuolella oli kahdeksan päivän sota. Helsingin Sanomat uutisoi tuolloin, että suomalaisten 9/38A asema olisi saanut täysosuma, mutta 30 kilometrin päästä telatykillä ammuttu murkula oli jäänyt lopulta 30 metrin päähän. Jätkät olivat onneksi kuitenkin jättäneet leirin vähän aikaisemmin, muistaa Salmi.

Paikallisten kanssa sotilaat tulivat Salmen mukaan hyvin toimeen ja myös Hezbollahin sissit pysyivät normaalisti turvallisen välimatkan päässä.

– Koiraa ne pelkäsivät kuin ruttoa ja suomalaista puukkoa ne tuntuivat kammoksuvan harvinaisen paljon.

Vuoristossa kuin herran kukkarossa

Kun YK-kuume jäi päälle, jatkui Libanonista 1993 vääpelinä kotiutuneen Jari Salmen matka seuraavana vuonna uuteen operaatioon Makedoniaan, missä vierähti vuosi. Alkukuukaudet menivät Skopjessa kuljetusyksikössä.

– Ajoin pari kuukautta tankkiautoa, minkä jälkeen sain siirron F14-boselle vuoristoon Makedonian, Albanian ja Kosovon rajalle. Olin loppuajan siellä ryhmänjohtajana ja vastasin myös baarin toiminnasta. Vedin myös partioita.

Pienessä leirissä oli miehiä 20 ja ajoneuvoja 14 moottorikelkasta lähtien. huolto toimi Tetovosta käsin.

– F14 oli todella upea paikka palvella. Joku oli saanut hommattua sinne lahjoituksena Honkakenteen tekemän hirsisaunankin. Saimme olla kuin herran kukkarossa, sillä paikalliset eivät liikkuneet talvella neljään kuukauteen käytännössä mihinkään, kun ei ollut välineitä.

– Itsekin olimme muutaman päivän eristyksissä, kun maanvyörymä tukki tien, selvittää Salmi.

Makedoniaa operaatiomaana Salmi kuvaa erittäin rauhalliseksi levottomaan Libanoniin verrattuna.

– Se oli niin sanotusti ennalta ehkäisevä operaatio, hän tarkentaa.

Reservin kersantti Jari Salmi on Helsingin Rauhanturvaajien jäsen, oman luonnehdintansa mukaan valitettavan passiivinen sellainen. Vastapainoa arkipäivän pukuhommille antavat vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarjoamat haasteet sekä reserviläisille että MPK:lle Santahaminassa vedettävät kuntotestaukset.

Teksti ja kuva: Asko Tanhuanpää

http://www.rauhanturvaajalehti.fi/1143-arvomeklarien-hallituksen-pj-jari-salmi-on-kahden-operaation-veteraani/

Miksi et kuuntelisi, miten voimme olla hyödyksi?

Anna meidän olla paras yhteistyöpäätöksesi, sillä pieni hetki aikaasi maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.
Jätä vain yhteystietosi, me hoidamme loput. 

Why wouldn’t you listen for a while how we can benefit your business?

Let us be your best partner decision! A small time investment pays itself back in money. Just leave your contact information - we’ll do the rest!